Vuonna 1973 Hyvinkäälle perustettu, Suomussalmella nykyisin toimivan yrityksen Mehi Oy osakekanta on myyty Mehi Tools Oy:lle (uuden konsernin emoyhtiö). Emoyhtiön omistavat Urpo ja Jari Kovalainen. Yritys valmistaa erikoistyökaluja konepajateollisuudelle niin kotimaanhan kuin kansainvälisille markkinoille. Mehi Oy:n yrityksen pitkäaikaiset omistajat Teuvo Merilä sekä Seppo Eerikäinen luottavat yrityksen menestymiseen. Yrityksen tilauskanta on hyvä, erityisesti viennin osalta, jota on tehty viime aikoina mm. Kiinaan. Tehdas on toiminut v. 1982 lähtien Suomussalmella, jossa toiminta jatkuu kaupan jälkeen. Konsernin toinen tytäryhtiö Mehi Steel Oy on perustettu joulukuussa 2021 ja yrityksen palveluina ovat metallialan alihankintapalvelut. Konsernin ja tytäryhtiöiden toimitusjohtajana aloittaa Urpo Kovalainen ja hallituksien puheenjohtajana toimii yhtiökumppani Jari Kovalainen.

Mehi Tools Oy konsernissa työskentelee 1.1.22 lähtien päätoimisesti 13 henkilöä ja vuodelle 2022 arvioitu konsernin liikevaihto on n. 1,4M€. Konserniin etsitään parhaillaan suunnittelijaa Suomussalmen tehtaalle, ja tehtävästä voi tarkemmin tiedustella toimitusjohtaja Urpo Kovalaiselta tai tehtaanjohtaja Aki Keräseltä.